Kyllä mä itse kahden lapsen äitinä olen kiitollinen siitä että omat lapset olivat pieniä ennen kännykkä-aikaa. Että oikeasti osasi olla heille pääsääntöisesti läsnä. Kamala se on katsoa leikkipuistoissa vanhempia joilla on se puhelin kädessä koko ajan. Keinuttavat lasta, katse puhelimessa. Hiekkalaatikon reunalla istuvat, puhelin kädessä. Yksinäinen on lapsi varmasti ja huomiota vaille. Ja etenkin ensimmäisten vuosien ajan, se yhteys ja kommunikointi on äärimmäisen tärkeätä kehityksen kannalta.