Varmaan noita kaikkia siinä oli itselläkin, mutta en kyllä ole ajetellut liittyvä ikään 🤔 siinä vaan alkoi tapahtua. Tuleehan siinä sitten mietittyä mitä on saavuttanut ja mitä voisi ehkä olla toisin 😊 tämä ajattelu varmaan johtaa sitten myös toteuttamaan niitä unelmia ja kokemattomia asioita.

Erosin 15v Avioliitosta 39vuotiaana. 40vuotiaana ostin ensimmäisen kerran yksin asunnon ja ihan oma asuntolaina..pelotti ja samalla ei. 41 vuotiaana vaihdoin työpaikkaa. Olin ollut edellisessä työpaikassa 19vuotta. En oo katunut,vaikka isoja ratkaisuja ollut elämässä. Itsellä ainakin tuli oman ajan tarve senverta suureksi ja ensimmäisen kerran elämässä asuin yksin. Siihen saakka oli ollut kämppistä,aviopuolisoa yms.

Mulla pukkas uranvaihtoa yrittäjäksi ja 25 vuoden parisuhde loppui. Kumpikaan ei oikeestaan mun tahdosta mutta minkäs teet. Että näinkin voisi sanoa 😁

Just lueskelin tekstiä jossa tää muutos nelikymppisenä avattiin ja tää lanka tukee sitä täysin. Duunit vaihtuu kun on pakko tai haluaa vaan muutosta. Lapset ei enää oo niin pieniä et oma hyvinvointi saa sijaa. Parisuhteet kyykkää samasta syystä kun halutaan uutta jne. Mut k-40 bailut kiinnostaa!!! Missä niitä on?

Itsellä ainaki oli. Oltiin lasten isän kanssa oltu yli 20vuotta yhdessä, lapset jo aikuistunu ja ehkä olin itse niin fokusoitunut hoitamaan kodin, lapset, työn, että jotenkin unohdin itseni. Lasten isä teki reissuhommia ja me oltiin paljo lasten kanssa kolmistaan, sitte tosiaan kun lapset aikuistui, huomasin olevani todella yksin ja yksinäinen. Lasten isä ei reissutöitä lopettanut ja mä päätin muuttaa pois yhteisestä kodista ja alkaa elää omannäköistä elämää 🩷

Musta ainaki tuntu että heräsin henkiin ja aloin nauttii elämästä ihan eri tavalla. Ei tarvinnut erota ku oli se hoidettu jo alta pois mutta jotenkin vapautuu ja nauttii elämästä ihan eri tavalla ja arvostaa itseään

Elän samaa oravanpyörää kun kakskymppisenä ja yksi avioerokin koettu jo 10v sitten. Lapsia viisi ja pari vuotta sitten jo työkyvyttömäksi todettu. Ens vuonna minä 40v ja vanhin muksu 18v. Mikäpä tässä ollessa.

Tästä se elämä vasta alkaa!

Kyllä siinä elämän rajallisuus tulee kivasti silmille. Mulla ehkä isompana silmien avaajana pitkästä sairastelusta toipuminen ja olihan se vaan rytinää 41 vuotiaana, kun tuli työpaikan vaihto, muutto uudelle paikkakunnalle , ero suhteesta johon olin hyvin sitoutunut mutta jonka haasteet löi polvilleen ja kaksi lasta muutti omilleen yhtäaikaa. Pikkusen piti keräillä itteensä, mutta nyt 42v on jo niinku uus😊 Paitsi nyt mietin että tajuankohan edes miten paljon tuo vuosi muutti minua.

Tavallaan 😅 Mulla alko melkonen kehonmuokkaus, lävistyksiä ja tatuointeja rupes tulemaan lisää. Jos taas mietitään tommoisia oikeita asioita, niin tietynlainen varmuus itsessä kasvoi. Opin katsomaan itseäni lempeämmin, opin näyttämään etten olekaan se vahva mikä jaksaa ja pystyy kaiken. Rupesin oppimaan oikeanlaista kommunikointia mikä on vuorovaikutteista ja noihin edellämainittuihin vahvasti vaikuttava: hakeuduin adhd tutkimuksiin vuosien pallottelun jälkeen, sain dg:n ja lääkkeet siihen