Eilen mietin tätä kun katoin jotain aivotonta leffaa ja innostuin jostain hölmöstä yksityiskohdasta keskustelemaan, kuinka kuitenkin on tärkeempää välittää viesti katsojalle, kuin realismi. Se mitä jäin miettimään, oli että missä mulla henkilökohtasesti menee se raja, milloin realismin puute vaivaa niin paljon, että vaikuttaa kokemukseen negatiivisesti. Inspiroiduin pohtimaan, miten oisin voinu esittää saman asian ilman, että kenenkään (siis mun) tarvii miettiä kahta kertaa.