En oo ikinä onnistunut aamulla rauhoittumaan aamupalan syöntiin. (Edes sitä 5min) Pitää vaan saada keho käyntiin, ennen kun pystyy jotain nielemään. Jonkun puuron väkisin lappaminen alkaa vaan oksettaa. Joskus tein smoothien ja söin sitten matkalla töihin tai vasta töissä. Usein myös edelleen nappaan aamupalan vasta työmatkan varrelta mukaan. Ja syön sen vasta töissä. Etäpäivänä mun aamupala on vasta about 11-12 aikaan. Erilaisia ollaan.

Mä uskon, että aika pitkälle päästää jo kun kuuntelee, keskustelee ja ymmärtää sen toisen haasteet ja lähtökohdat. Vaikka se ratkaisua olis noinkin yksinkertainen, niin monesti sitä kaipaa ensiksi sen, että se toinen ymmärtää sen mun ongelman ja sit lähdetään yhdessä ratkaisemaan sitä😊

Ajattelisin, että pitää tietää enemmän kyseisen asiakkaan aamusta ja rutiineista kuin vain, että hän ei kerkeä. Sitten voisi etsiä niitä kohtia, joihin tehdä aluksi hyvin pieniä muutoksia.

Pohtia haluaako muutosta. Ja jos haluaa muutosta, pohtia seuraavaksi mitä pitää elämästä karsia ja jättää pois, että näille asioille tulee tilaa.

Unohtaisin tuossa tilanteessa muutosten ehdottelun. Saattaisin kysyä, mitä kuuluu. Onko stressiä, raskas vaihe elämässä tms. Yleensä sellaisessa vaiheessa henkinen ja fyysinen energia kuluu selviytymiseen, eikä sitä riitä pieniinkään muutoksiin. Jos mahdollista, taakkaa voisi keventää, jolloin aikaa jää myös lepoon ja itsestä huolehtimiseen. Ja toisaalta; jos ihminen ei hyväksy/rakasta itseään, on turhaa yrittää saada häntä huolehtimaan itsestään. Fyysinen ja psyykkinen puoli kulkee käsikädessä.